Trimaraani.fi ei ole enää saatavilla täällä. Kokeile sijaan verkkosuomi.fi.

Jos kalastus tuntuu tylsältä aiheelta, siirry Nettikasinovertailu.info -sivustolle ja nauti maan parhaista kasinouutisista! 

Kalastus on osa suomalaista kansankulttuuria

Kalastus on ollut osa suomalaista identiteettiä kansakunnan syntyjuurilta saakka. Se lienee selvää maassa, jonka merenpuoleinen rantaviiva on noin 46 000 kilometriä pitkä ja jonka rannikolla on saaria yli 73 000. Järviä maassa on yli 187 000 ja jokia yli 600. Järvi-Suomi on Euroopan laajin, yhtenäinen järvialue.

Kaupallinen kalastaminen

Suomessa kalastetaan kaupallisesti ja etenkin nyt uusille ammattikalastajille on kysyntää. Kotimaisesta kalasta nimittäin maksetaan hyvin ja kysyntä peittoaa tarjonnan. Luonnonvarakeskus Luken mukaan tärkein kalalaji kaupallisessa kalastuksessa on silakka; sisävesillä puolestaan muikku peittoaa muut lajit. Muita tärkeitä lajeja ovat siika, lohi, ahven, kuha ja kilohaili.

Kalastusmatkailu on Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELYn mukaan kasvava toimiala. Suomessa onkin monia upeita kalastuskohteita, joihin järjestetään opastettuja kalastusretkiä, mutta useimmat kotimaiset harrastajat tekevät reissunsa omatoimisesti. Kalaa saa liki kaikista Suomen vesistöistä, mutta suosituimpia kalastusmatkakohteita ovat Lapin joet ja järvet, jotka tarjoavat kalaa monipuolisen runsaasti.

Kalastus harrastuksena

Suurin osa suomalaisista kalastajista kalastaa harrastuksenaan ja ajanvietteenään. Kalamiehiä ja -naisia näkee kesäisin jokaisen joen törmällä, ja lähes jokaiselta veden äärellä kesämökkiään pitävältä löytyy vajasta soutuveneen lisäksi perinteiset kalastustarvikkeet, joilla kalastetaan aamusta iltaan mökkiateriaa.

Fishing in Finland verkkosivusto sanoo harrastajakalastajien suosimia kalastustapoja olevan heittokalastus, jigikalastus vetouistelu, perhokalastus, onginta, pilkkiminen ja ravustus. Muita kalastusmuotoja ovat lisäksi verkot ja katiskat. Myös tuulastajat viihtyvät vesillä myöhäisinä syysiltoina.

Suomi on maa, jossa kalastamaan pääsee lähes missä vain. Vesistön ja luonnon puhtaus sekä kalastusmaisemien kauneus ja rauha kuvastavat tyypillistä suomalaista kalastusmaisemaa. Kalastaminen Suomessa vaatii kuitenkin pääsääntöisesti kalastusluvan ja valtion kalastonhoitomaksun. Lupa tarvitaan heittokalastukseen, perhokalastukseen, uisteluun, verkkokalastukseen, katiskakalastukseen ja ravustukseen. Onkiminen ja pilkkikalastus eivät vaadi erillisiä lupia, kunhan ei kalasta kieltoalueilla. Kalastusluvista löytyy kattavasti tietoa Kalapaikka.net:n www-sivuilla.